TOIMINTAKERTOMUS

/TOIMINTAKERTOMUS
TOIMINTAKERTOMUS 2020-12-14T16:24:31+01:00
OULUN SEUDUN SOTALAPSET ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2019
YLEISTÄ
Vuonna 1996 perustetun yhdistyksemme 23.toimintavuosi on jatkunut sisällöltään vakiintuneena
edellisten vuosien tapaan. Jäsenistön osallistuminen vuoden tapahtumiin on ollut ikääntymisestä
johtuen laskusuunnassa. Perinteinen ruskaretki ei enää toteutunut. Edellisen vuoden
kuntoliikuntapiiri ei myöskään toteutunut. Myös jäsenmäärä väheni hieman vuodesta 2018.
Kokoontumispaikka Aleksinkulmassa pysyi koko toimikauden aikana samana. Jäsentapaamisten
ajankohta on ollut kuukauden joka toinen tiistai alkaen klo 12.30 kahvittelulla ja varsinainen
kokoontuminen klo 13.00. Läsnä olleiden lukumäärä on vaihdellut 19 – 36 välillä. Pikkujoulussa oli
37 jäsentä. Kaikissa tilaisuuksissa yhteensä oli 280 jäsentä vähemmän kuin vuonna 2018.
Jäsentapaamiset 2019 Aleksinkulmassa
ti 12.2. klo 13: Garl Erik Silvander: Oululaisia mailla ja turuilla 32
ti 26.2. klo 13: Suuri matka vieraalle maalle: muistelu menomatkan
valmistelusta ja menomatkasta. 28
ti 12.3. klo 13: Sääntömääräinen kevätkokous, lisäksi Leo Periaho:
miinanraivaus sotien jälkeen. 27
ti 26.3. klo 13: Suuri matka, muistelu: perillemeno ja sopeutuminen 27
ti 9.4. klo 13: khra Niilo Pesonen : Jumalanpalveluksen osiot,
tarkoitus, merkitys. 19
ti 23.4. klo 13: Seppo Pentinpuro: Rakennustyökertomuksia
ja kokemuksia Afrikasta 26
ti 14.5. klo 13: FT Marianne Junila, sotalapsuustutkimuksista 36
Tampereen koululaisten kirjeitä v.1918
ti 21.5. Kevätretki Raaheen 20
ti 10.9. klo 13.00 Kesän muistelut ja syksyn aiheet 24
ti 24.9. klo 13.00 Eila Rovio . Teatteriharrasteen muistelut 19
ti 22.10. klo 13.00 Veikko Meriläinen, retkikuvien esittely 28
to 10.10. Teatterimatka Kajaaniin 17
ti 05.11. klo 13.00 Syyskokous 28
ti 19.11. klo 13.00 80 vuotta täyttäneiden kukitus ja kahvittelu ja laulelut 30
ti 03.12. klo 13.00 Joululaulut, säestys Unto Karjalainen 27
pe 13.12. Pikkujoulu Haukiputaalla 37
Hallituksen kokmoukset 6 kertaa 48
yht 510
KOKOUSTOIMUINTA
Hallitus v. 2019: Olli Kaasila pj, Seppo Pentinpuro vpj, Erkki Keränen siht, Veikko
Meriläinen jäsensiht. Reino Koskela, Harri Lamberg, Ritva Heino, Pekka Parpala, Irja
Pouta ja Eila Rovio. Halituksen kokouksia 6. Lisäksi sääntömääräiset Syys- ja
Kevätkokoukset. Jäsentiedotteita yht. 7 Jäsenmäärä: 100 muut jäsenet 19, yht 119,
näistä oululaisia 96, muista kunnista 23,

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018
(22. toimintavuosi)

Hallitus: Olli Kaasila pj, taloudenhoitaja, Reino Koskela vpj, Erkki Keränen sihteeri, Veikko Meriläinen jäsensihteeri, Taisto Nissi, Seppo Pentinpuro, Pekka Parpala, Irja Pouta, Ritva Heino.

Arpa- ja kahvivastaavina ovat toimineet Eila Rovio ja Sirkka Remes

Yhdistyksemme syyskokous sääntöjemme mukaan asetti vuodelle 2018 toiminnan ohjeeksi edistää:
– soltalasten keskinäistä yhteydenpitoa.
– Tutustujmista toisiinsa ja keskinäistä kanssakäymistä sekä
– kerätä muistitietoa ja kokemuksia lasten siirroista jäsenten ja tutkijoiden käyttöön
– yhdistys kohdistaa jäsentensä sotalapsuudesta syntyneisiin traumoihin ja muihin psyykkisiin ongelmiin.

Syyskokouksessa valittu hallitus on toteuttanut em. tavoitteita seuraavasti:
JÄSENTAPAAMISET 2018 Aleksinkulmassa tiistaisin klo 13 – 15
16.1.   Emeritusprofessori Jouni Suistola: Oululaiset Turkin sodassa                          (36)
30.1.   Ymp.neuvos Pekka Vuononvirta: Petsamolaisuus, merkitys hänelle                (35)
13.2.   Fläppitaulukertaus: Miten muistamme nyt Ruotsin matkamme                       (30)
27.2.   Kari Sallamaa: Kalevala ja kansallinen herääminen, itsenäistyminen              (31)
13.3.   Khra Niilo Pesonen: Evlut kirkon uskonpuhdistus eli reformaatio,
sääntömääräinen kevätkokous                                                                                              (26)
27.3.   Kaarina Niskala: Oulun muistomerkit                                                                     (27)
10.4.   Päiviö Virtanen ja Reija Jacklin: Kalevalainen kansanparannus                        (32)
24.4.   KTM tietokirjailija Eija Keränen: Onko vanhuus pirullinen elämänvaihe?     (36)

11.9.    Kevään ja kesän retkien muistelu ja toimikauden suunnittelu                           (24)
25.9.   Jenna Kurvinen, Heidi Ylijukuri: Liikunnan merkitys hyvinvointiin                (34)
9.10.   Pekka Hakaheimo: Vanha Oulu kuvina                                                                    (33)
23.10. Syyskokous, lisäksi tiedotukset ja ”jäsenten omat tarinat”                                   (29)
13.11.  Prof Kari Sallamaa: Oululainen kulttuuripersoona Atte Kalajoki                        (35)
27.11.  Laulelot ja 80 vuotta täyttäneiden jäsenten muistaminen                                    (33)
13.12.  Pikkujoulu Haukiputaalla                                                                                            (48)

Hallituksen kokouksia 6, osallistujia yht.                                                                             (50)

RETKET JA TAPAHTUMAT
19.5.     Kevätretki Kajaaniin: Paltaniemen historia, lisäksi teatteriesitys                      (22)
28.8. – 30.8. Syysretki Kuopioon: Laivaristeily, kiertoajelut, muistomerkit                  (20)

KUNTOLIIKUNTA
Virpiniemen liikuntaopiston liikuntaohjaajakoulutuksen opiskelijat (3) ohjasivat
jäsentemme kuntoliikuntaa Valveen tiloissa yht. 15 kertaa, osallistujia oli
kerrallaan 5-8 jäsentä                                                                                                                (90)
______________
YHT               651

 

KOKOUSTOIMINTA JA TIEDOTUS
Sääntömääräisten syys- ja kevätkokousten lisäksi hallitus on kokoontunut 6 kertaa
Tiedotustoimintana jäsenille on sähköpostien ohella toimitettu jäsenkirjeitä yhteensä 7
ja tulevista tapahtumista on aina kerrottu jäsentapaamisten yhteydessä.

JÄSENMÄÄRÄ: Yht. 127, joista oululaisia 110 (vuonna 2017 jäseniä 147)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

JÄSENTAPAAMISTEN AIHEET v 2017 ja esitelmävieraat sekä vierailukohteet

Kevätkausi, paikka Aleksinkulma, Pohjansali
kokoontumisaika klo 13.00 – 15.00, kahvitarjoilu alkaen puoli tuntia aikaisemmin

03.01.       Matti Häkkinen: Multivideoesitys; Suomi 100 v. sekä Hailuodon hiekkaa
17.01.        Vierailu Stora Enson paperitehtaalla
31.01.        Prof. Mat ti Lackman: Jääkärit, punapakolaiset, sotalapset; yhteistä ja erilaisuutta
14.02.       Pekka Parpala ja Erkki Keränen: Video- ja kuvaesityksiä matkan varrelta
28.02.       Sari Koopman: Videoesitys ja luento; Kalevalan vahvat naiset
14.03.        Pekka Iivari: Lapin sota – tuhotut sillat, jätetyt kodit
28.03.       KEVÄTKOKOUS sekä Seija Jalagin: Itäkarjalaisten toinen pakolaisuus Ruotsiin
11.04.        Paula Immonen: gradutyö; Kertomistapa sotalapsuudesta ja sotalapsiyhdistysten merkityksestä
25.04.       Anne Kalliokoski: Hyvän elämän eväät
09.05.       Erkki Keränen: Vanhuus- huollestuttava, kiinnostava; Antti Eskolan kirjan pohjalta. Lisäsksi Erkki Meriläinen; kuvia matkan varrelta
23.05.       Kevätkauden päätös: Retki Varjakkaan

12.02.-18.02.  Kylpyläretki Pärnuun

15.05.-20.05. RAY:n tukema loma Härmän kylpylään

22.07.-23.07. Kesäretki Kuhmoon ja Suomussalmelle

05.09.-09.09. Ruskaretki Inariin

Syyskausi, paikka Aleksinkulma, Pohjansali
kokoontumisaika klo 13.00 – 15.00, kahvitarjoilu alkaen puoli tuntia aikaisemmin

12.09.       Omat jutut ja kesän tarinat ja reteket diaesityksinä
26.09.       Fil.tri, OAKK:n koulutuspäällikkö Katri Virtanen: Kaatumisen pelko, luunmurtumat
10.10.       SYYSKOKOUS, lisäksi Sanna Kluukeri: Runo ja laulutuokio
24.10.       Pirjo Pirhonen: Mistä apu kun ei enää kykene?
07.11.        Vierailu P-Pohjanmaan museossa: ”Kukkia ja enkeleitä”, pohjois-pohjalaista kansanomaista maalausperinnettä
21.11.        Kuluvana vuonna 80 vuotta täyttävien kahvi- ja kakkutarjoilu, yhteislaulua, säestäjänä Kalervo Kukkula
13.12.       Pikkujoulu hotelli Lasaretissa

Muuta
Suomen Sotalapsiyhdistysten Keskusliitto lakkautettiin 2016